tiistai 5. lokakuuta 2010

Eeti ennen ja jälkeen

Pojusta ehti tulla jo aikamoinen karvaturri ennen nyppimistä. Tässä kuvat ennen ja jälkeen.
PS. kohta on Eetillä 1v synttärit




keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Eeti agilitykoulussa

Ainakin putkeen meno tuntui helpolta ja vaikka putki oli pitkä tai mutkalla, Eetille se ei tuottanut vaikeuksia. Lisäksi ekalla kerralla harjoiteltiin vähän esteen yli hyppimistä. Este oli tosin vasta maassa, mutta kuitenkin.
--- Janne ---

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Eetin ensimmäinen telttayöpyminen

Aluksi piti kovasti jahdata hyttysverkon takana olevia lentäviä ötököitä. Sitten tuli kuitenkin unimatti ja kaikki nukkuivat rauhallisesti koko yön.
--- Janne ---

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Eetin ensimmäinen uintipäivä

Eeti ei paljon aikaillut uinnin suhteen. Kun veden äärelle päästiin, niin Eeti juoksi suoraan veteen kaulaansa myöten ja näytti nauttivan täysin rinnoin vilvoittavasta vedestä. Kepin heitto veteen sai Eetin heti ensi yrittämällä uimaan pitkän lenkin.
--- janne ---

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Eeti päivälenkillä

Onneksi lumet alkavat olla jo lähteneet, niin Eetikin pääsee kirmailemaan pitkin metsiä
--- janne ---